Kolmas Luku
Tervetuloa taas seuraamme!

Viime kerralla jätimme nuoret rakastavaisemme ravintolaan viettämään ihanaa kihlajaisiltaa, jonka Kreivi Laitila tuli pilaamaan ilmaantumalla paikalle. Kaikeksi onneksemme Kreivi ei innostunut puremaan kumpaakaan, sillä ei olisi ollut varaa ostaa ennustajalta vampiriiniä.

Päästyään vihdoin takaisin kotiin, Sonya soitti heti armaalleen ja kutsui hänet käymään. Korutonta vihkiseremoniaa olivat todistamassa vain Sonya, Amatius ja taivaan lukemattomat tähdet.

Pitihän se makkarikin korkata uuden liiton kunniaksi. Sonya oli iloinen siitä, että hänen ensimmäinen kertansa oli Amatiuksen kanssa.

Kaikki viimeaikaiset tapahtumat ovat siinä määrin uuvuttaneet Sonyaa, että palatessaan töistä eräänä päivänä hän yksinkertaisesti vain nukahti kadulle. Vai onkohan väsymys jotain muuta kuin työperäistä?

Välillä piti korottaa hupi-palkkia ja mikäs on hauskempaa kuin tanssiminen oman rakkaansa kanssa? Sonyalla ja Amatiuksella näyttää olevan suorastaan lystiä, vaikka rytmitajut ovatkin täysin eri planeetoilta.

Johan selvisi syy väsymykseen ja valtavaan ruokahaluun, sillä Sonya tosiaan on raskaana. Ilkeä simijumala on todellakin riemuissaan tästä uutisesta.
Valitettavasti tämä luku päättyy tähän, sillä täytyy pelata Legacyä taas vähän eteenpäin seuraavaa lukua varten.
Kumman arvelette tulevan, pojan vaiko tytön? Se selviää seuraavassa luvussa.
3 Comments:
Onpa tutun näköinen tuo Amatius :D
Hetken mietin ja sitten tuli mieleen että sehän on ihan Manun kaksoisolento (tämä kyseinen manu sai legacyssäni kunnian olla kantaäidin aviomies -.-)
Mutta juu, jatkoa jään odottelemaan :)
By
Anonyymi, at 13/7/06 23:42
Kiva osa taas..Harmi että näitä jaksoja tulee niin harvaan..:(
By
Anonyymi, at 16/7/06 17:18
Jatkoa odottelen. Viitsitkö linkittää Kivilahden legacyni?
By
Anonyymi, at 18/7/06 18:34
Lähetä kommentti
<< Home